Hallituksen muodostaja hakemus
Aaro Lampinen
Olen Aaro ja aion hakea vuorimieskillan ensi vuoden raadin hallituksenmuodostajaksi/puheenjohtajaksi. Olen kolmannen vuoden opiskelija Kemia ja materiaalitede -pääaineessa. Olen ollut aktiivinen killassa jo fuksivuodesta lähtien ja kilta on tuntunut siitä lähtien paikalta, johon kuulun. Tämän takia olenkin halunnut toimia killassa eri tehtävissä, ja olinkin vuoden 2020 raadissa Isäntänä ja sitä aikaisempana vuotena toimin apu-IE:nä.
Tämänhetkinen maailmantilanne on suuresti hankaloittanut killan toimintaa ja tulee hankaloittamaan sitä vielä seuraavana vuonnakin. Tilanne on kuitenkin nyt alusta asti konkreettinen haaste seuraavaan vuoden raadille ja toimintaan vaikuttavat erikoissäännöt ovat ehtineet stabiloitua, jolloin seuraavan vuoden toimintasuunnitelman pystyy tehdä tilanteen huomioon ottaen.
Tulevan vuoden päätavoitteisiini kuuluu esimerkiksi näkyvyyden parantaminen mahdollisten jäsenten keskuudessa, verkkosivujen kääntäminen englanniksi, ja killan jatkuvuus. Näkyvyyttä voisi parantaa esimerkiksi järjestämällä joitain tapahtumia pienellä ei-vuorimieskiltalainen-kiintiöllä. Näen, että verkkosivujen kääntäminen onnistuisi parhaiten toimihenkilön avulla. Raatilaisilla on paljon muitakin tehtäviä, jolloin kääntäminen jättäytyy yleensä ”päätehtävän” varjoon. Jatkuvuutta voi edesauttaa pitämällä fukseille suunnatun tapahtuman. Kilta jäisi näin uusien opiskelijoiden muistiin jo varhain.
Edunvalvonnan kannalta tulen kuuntelemaan jäsenistön ongelmia ja ehdotuksia. Aion myös kysyä edeltäjieni kokemuksia ja ehdotuksia, että saan mahdollisimman kattavan tilanteen mitä on edunvalvonnan piirissä tapahtunut.
Tavoitteeni on tehdä raadistani porukka, joka tulee toimeen keskenään ja voi muistella keskenään raativuotta hartain mielin vielä kymmenien vuosien päästä Vappulounaalla. Tämän aion toteuttaa järjestämällä raadin yhteistoimintaa ennen raativuoden alkua ja sen aikana. Yhdessä keskenään hyvin toimivan raadin on helpompi pallotella ideoita toisiltaan sekä ylläpitää kokouksissa osallistujien mielenkiinnon.
Henkilönä olen iloinen, menevä ja auttavainen. Aionkin siis auttaa raatilaisia ja toimareita mahdollisissa ongelmissa parhaiden kykyjeni mukaan. Olen myös avoin kritiikille eli saa tulla valittamaan asioista, jolloin pyrin takomaan sen killallemme mahdollisimman hyödylliseksi tiedoksi.
Kysykää ihmeessä mieleen nousseita kysymyksiä täällä, vaalikokouksessa, telegrammissa(@ChemIsantaMan) tai sähköpostilla aaro.lampinen@gmail.com.